Asiakkaan tietosuoja sosiaalihuollossa

Kesäkuussa 2010 valmistuneessa uudessa ajantasalle päivitetyssä opetusohjelmassa käsitellään asiakkaan asemaa ja oikeuksia sekä vaitiolovelvollisuutta, salassapitoa ja tietojen luovuttamista koskevia kysymyksiä sosiaalihuollon asiakaslain mukaan.

Opetusohjelma on tarkoitettu kuntien sosiaaliviranomaisille ja yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajille
sekä oppilaitoksille. opetukseen, perehdyttämiseen ja täydennyskoulutukseen.
 
 
Opetusohjelma on vuoden 2010 tasolle päivitetty versio vuonna 2000 valmistuneesta
Tietosuoja sosiaalihuollossa-ohjelmasta, jonka asiantuntija- ja yhteistuotantotahoina olivat:
 
Sosiaali-ja terveysministeriö
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Pelastakaa lapset ry

 

Opetusohjelmassa käsitellään käytännön esimerkein vaitiolovelvollisuutta, salassapitoa ja salassa pidettävien tietojen luovuttamista koskevia kysymyksiä viranomaisen että yksityisen järjestämässä sosiaalihuollossa.

Ihmiset ovat aikaisempaa enemmän kiinnostuneita omista oikeuksistaan sekä asemastaan sosiaalipalvelujen asiakkaina. Henkilöstön toiminta- ja ajattelutavan perustana tulisi olla asiakkaan tarpeet, toiveet ja odotukset sellaisina kuin asiakas ne itse ilmaisee.

Sosiaalihuollon asiakaslaki (laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista) vahvistaa sosiaalipalvelujen tuottajien asemaa sekä asiakkaiden oikeusturvaa.

Opetusohjelmassa käsitellään mm. seuraavia aiheita
  • Asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet
  • Oikeus hyvään sosiaalihuoltoon ja kohteluun
  • Päätös tai sopimus sosiaalihuollon järjestämisestä
  • Palvelu- ja hoitosuunnitelma 
  • Yksityisyyden suoja
  • Sosiaalihuollon järjestäjät ja toteuttajat
  • Asiakkaan oikeus saada selvitys toimenpidevaihtoehdoista  
  • Henkilörekisterit
  • Informointi tietojen käsittelystä 
  • Tiedonsaantioikeus
  • Tarkastusoikeus ja oikeus korjata tietoa
  • Salassapito ja vaitiolovelvollisuus
  • Asiakirjasalaisuus (käsittely ja säilytys)
  • Tallentamattomat tiedot
  • Mistä asiakirjoista asiakkaalla on oikeus saada tietoa ?
  • Suostumus tietojen luovuttamiseen
  • Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen
  • Kuinka paljon tietoa voidaan antaa?
  • Salassapitovelvollisuus ja salassapito-oikeus
  • Kenelle tietoja saa luovuttaa ilman asiakkaan suostumusta?
  • Tietojen ilmaiseminen työyhteisössä ja sen ulkopuolella
  • Tietojen luovuttaminen puhelimessa tai sähköpostitse
  • Vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto
  • Seuraamukset ja sanktiot
  • Asiakkaan ja hänen edustajiensa vaitiolovelvollisuus
  • Riskitilanteet, joissa salassa pidettävä tieto saattaa lipsahtaa
  • Muistutuksen ja valituksen tekeminen
  • Tietosuoja, itsemääräämisoikeus ja osallistuminen 
  • Jne