|
Kesäkuussa 2010 valmistuneessa uudessa ajantasalle
päivitetyssä opetusohjelmassa käsitellään asiakkaan asemaa ja oikeuksia sekä
vaitiolovelvollisuutta, salassapitoa ja tietojen luovuttamista koskevia
kysymyksiä sosiaalihuollon asiakaslain mukaan.
Opetusohjelma on tarkoitettu kuntien
sosiaaliviranomaisille ja yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajille
sekä oppilaitoksille. opetukseen, perehdyttämiseen
ja täydennyskoulutukseen.
Opetusohjelma on vuoden 2010 tasolle päivitetty
versio vuonna 2000 valmistuneesta
Tietosuoja sosiaalihuollossa-ohjelmasta,
jonka asiantuntija- ja yhteistuotantotahoina
olivat:
Sosiaali-ja
terveysministeriö
Tietosuojavaltuutetun
toimisto
Pelastakaa lapset ry
Opetusohjelmassa käsitellään käytännön
esimerkein vaitiolovelvollisuutta, salassapitoa ja salassa pidettävien tietojen
luovuttamista koskevia kysymyksiä viranomaisen että yksityisen järjestämässä
sosiaalihuollossa.
Ihmiset ovat aikaisempaa enemmän kiinnostuneita
omista oikeuksistaan sekä asemastaan sosiaalipalvelujen asiakkaina. Henkilöstön
toiminta- ja ajattelutavan perustana tulisi olla asiakkaan tarpeet, toiveet ja
odotukset sellaisina kuin asiakas ne itse ilmaisee.
Sosiaalihuollon asiakaslaki (laki sosiaalihuollon
asiakkaan asemasta ja oikeuksista) vahvistaa sosiaalipalvelujen tuottajien
asemaa sekä asiakkaiden oikeusturvaa.
Opetusohjelmassa käsitellään mm. seuraavia
aiheita…
-
Asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet
-
Oikeus hyvään sosiaalihuoltoon ja kohteluun
-
Päätös tai sopimus sosiaalihuollon
järjestämisestä
-
Palvelu- ja hoitosuunnitelma
-
Yksityisyyden suoja
-
Sosiaalihuollon järjestäjät ja toteuttajat
-
Asiakkaan oikeus saada selvitys
toimenpidevaihtoehdoista
-
Henkilörekisterit
-
Informointi tietojen käsittelystä
-
Tiedonsaantioikeus
-
Tarkastusoikeus ja oikeus korjata tietoa
-
Salassapito ja vaitiolovelvollisuus
-
Asiakirjasalaisuus (käsittely ja säilytys)
-
Tallentamattomat tiedot
-
Mistä asiakirjoista asiakkaalla on oikeus saada
tietoa ?
-
Suostumus tietojen luovuttamiseen
-
Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen
-
Kuinka paljon tietoa voidaan antaa?
-
Salassapitovelvollisuus ja salassapito-oikeus
-
Kenelle tietoja saa luovuttaa ilman asiakkaan
suostumusta?
-
Tietojen ilmaiseminen työyhteisössä ja sen
ulkopuolella
-
Tietojen luovuttaminen puhelimessa tai
sähköpostitse
-
Vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto
-
Seuraamukset ja sanktiot
-
Asiakkaan ja hänen edustajiensa
vaitiolovelvollisuus
-
Riskitilanteet, joissa salassa pidettävä tieto
saattaa lipsahtaa
-
Muistutuksen ja valituksen tekeminen
-
Tietosuoja, itsemääräämisoikeus ja osallistuminen
-
Jne
|