|
Opetusohjelmassa käsitellään 1.9.2009 voimaan astunutta
uudistettua vammaispalvelulakia ja sen mukaisesti vammaisten oikeuksia ja
viranomaisten velvollisuuksia sekä vammaisten elinolojen ja palvelujen
kehittämiseen liittyviä näkökulmia, joilla on myös merkitystä kunnalliseen
päätöksentekoon ja yhteiskunnalliseen suunnitteluun.
Opetusohjelma on tarkoitettu kuntien sosiaali-ja
terveysviranomaisille, terveyskeskuksille, oppilaitoksille, vammaisille
ja heidän omaisilleen sekä vammaisjärjestöille, vammaisten palveluista ja
neuvonnasta vastaaville henkilöille opetus-, täydennys- ja
perehdyttämiskoulutusmateriaaliksi.
Opetusohjelma on päivitetty versio vuonna 2003 valmistuneesta
Vammaispalvelulaki-ohjelmasta, jonka asiantuntija- ja yhteistuotantotahoina
olivat:
Sosiaali- ja
terveysministeriö
Perhe- ja
sosiaaliosasto
Invalidiliitto
Opetusohjelmassa käsitellään vammaispalvelulain sisältöä ja
tavoitteita. Ohjelmaan on päivitetty 1.9.2009 voimaan astuneet
vammaispalvelulain muutokset. Käytännön esimerkein ohjelmassa esitetään
vammaispalvelulain mukaisesti kuntien erityisen järjestämisvelvollisuuden
piiriin kuuluvia vaikeavammaisten henkilöiden subjektiivisia oikeuksia.
Uudet säännökset lisäävät vaikeavammaisten henkilöiden
yhdenvertaisuutta ja itsenäisyyttä. Laki edellyttää heidän mahdollisuuksiaan
osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin.
Ohjelma on valmistettu nykyaikaisella digitaalisella DVCAM-
laadulla ja sitä toimitetaan DVD-videona. Opetusohjelman kesto on n. 48 min.
Ohjelma on suomenkielinen (myös suomenkielellä tekstitettynä).
Opetusohjelma käsittelee mm. seuraavia
aiheita...
-
Vammaispalvelulain määritelmä
-
Vammaisuuden määrittely
-
Pitkäaikainen sairaus
-
Elinolojen ja palvelujen kehittäminen
-
Palvelu- ja tukitoimien järjestäminen
-
Informointivelvoite
-
Palvelutarpeen selvittäminen ja palvelusuunnitelma
-
Määrärahasidonnaiset palvelut
-
Harkinnanvaraisen ja tarveharkinnanvaraisen eroavuus
-
Kuntoutus ja sopeutumisvalmennus
-
Erityinen järjestämisvelvollisuus ja henkilökohtainen apu
-
Kuljetuspalvelut
-
Tulkkipalvelut
-
Palveluasuminen ja laitoshoitorajaus
-
Henkilökohtainen asuminen ja avun suhde omaishoidontukeen
-
Välineet, koneet ja laitteet
-
Ylimääräiset vaatetuskustannukset
-
Ylimääräiset erityisravintokustannukset
-
Asunnon muutostyöt ja asuntoon kuuluvat välineet ja
laitteet
-
Ulosmittauskielto
-
Soveltamisohjeet
-
Muutoksenhaku
-
Jne..
|